Farm Production pack on DMI -studion tekemä Giants Softwaren julkaisema DLC fs22 joka nimensä mukaisesti keskittyy maatilan tuotantoon näin logistiikan näkökulmasta. DLC-on saanut pelaajilta lähinnä negatiivisen vastaanoton, eikä kukaan sitä suosittele ostamaan, mutta miksi näin?

Ensimmäinen ja suurin ongelma DLC:ssä
On se että se täyttänyt odotuksia joita siihen oli kohdistettu. Esimerkkinä paljon mainostettu mukana tuleva logistiikkakeskus, jota jokainen ajatteli että sinne saa varastoida omia tuotteitaan vapaasti, osottautuikin kalliiksi myyntipisteeksi jonka voi ostaa omille mailleen hulppeaan ja huokeaan hintaan 80 tuhatta (plus maat päälle, vaatii nimittäin aika ison tilan) Lisäksi aika moni rakennus on enemmän tai vähemmän rikkinäinen mm. näkymättömiä seiniä siellä missä ei pitäisi olla, ostopisteestä ei saa ostettua tavaroita mitä sieltä pitäisi saada, lisäksi monet myyntikioskit pistävät koko pelin sisäisen talouden aivan täydellisesti sekaisin, saatat saada nimittäin yhdestä lavallisesta kananmunia lähemmäs 20 000€/tonnilta. Hinnat on ainakin myyjän kannalta kohdillaan. Lisäksi DLC sisältää paljon halleja joita saa kanssa ilmaiseksi modhubista ilmaiseksi ja jolla kanssa ei tee yhtään mitään, muuta kun on laitettu mukaan varmaan siksi että hintaa voidaan nostaa.
Oma lopputulema on se
Että tämä DLC kannattaa jättää ostamatta kokonaan ja täten näyttää että tämmöisiä dlc:tä ei haluta. Suosittelen lämpimästi vaikka premium tai platium dlc:tä niissä ainakin saa rahalleen vastinetta.

Jätä kommentti