Olet ladannut uuden videon YouTube kanavallesi ja video alkaa elämään omaan elämää netissä. Yhtäkkiä havahdut puhelimen tärinään ja avaat lukituksen ja ruudulla lukee; miksi sinulla on naamio päässä? Tätä olen itsekin paljon miettinyt viime aikoina, mutta nyt minulla on jokin syvällisempi vastaus antaa asiaan.

palataan ajassa taaksepäin lähemmäs 17-vuotta…

Elämä tuntui harmaalta raatamiselta silloin

Olin silloin joku 10-11-vuotias ja aika perus sen ikäinen poika; Harrastin pesäpalloa ja esimerkiksi yleisurheilua ja homma rullasi oikein hyvin kunnes tuli seinä vastaan; urheilu harrastukset jäivät ja vaikka uusiakin tuli kokeiltua niin mikään niistä ei oikein napannut. Meni monta vuotta välissä kun ei tullut tehtyä mitään; pelattua himassa ps2 pelejä/välillä pc:llä SimTractor-Simulaattoria, välillä tuli kavereiden kanssa leikittyä ulkona, mutta siihen se oikeastaan jäikin, elämä tuntui värittömältä ja harmaalta puurtamiselta, eikä missään tuntunut olevan mitään järkeä. Yläkouluun siirtyessä sama kuvio jatkui myös yläkoulussa, ei ollut oikein mitään merkityksellisiä ihmissuhteita(tai ainakin siltä se tuntui) videopelit ja tietokoneet otti enemmän aikaa elämässä, aikaa kulutettiin mm. farming simulator 2009 pelin parissa pelatessa.

Sitten n. 10-vuotta sitten tapahtui käänne kohta…

Alkoi käänne kohti parempaa…

Vuonna 2013-2014 ammattikoulussa opiskellessa törmäsin ensimmäistä kertaa elämässä Furry Fandom -piireihin (suomeksi Turri fandom) Kyseessähän on harrastelijapiiristä jossa ollaan kiinnostuttu eläinhahmoista joilla on ihmismäisiä piirteitä ja näin kaikessa yksinkertaisuudessaan harrastelija piireissä keskitytään luomaan uusia ja omia hahmoja joita sitten käytetään esimerkiksi roolipelaamisessa tai sitten hahmosta tehdään itselleen asu mitä voidaan käyttää esim. harrastelijapiirien omissa tapahtumissa, tai niin kuin itse teen; tuotan sisältöä nettiin videoiden/kuvien muodossa. Myöskin muitakin aktiviteetteja voi yhdistää asian kanssa kuten vaikka tanssiminen tai miksipä ei vaikka mölkkyä pelaisi joskus näinkin? Tässäkin jutussa on vaan mielikuvitus rajana.

Ammattikoulusta valmistuttuani minulla kävi hyvä tuuri ja pääsin samatein vakituiseen työpaikkaan jossa olin ollut työssä opissa aikaisemmin keväällä. Ensimmäistä reissua kuorma-autolla ajaessani mietin itsekseen; Nyt on miljoonan taalan paikka hommata oma turripuku, oma kämppä, oma auto ja ruveta elämään semmoista elämää mikä tuntuisi itsestäni hyvältä ja päästä toteuttamaan itseään. Ja eipä siinä kauhean kauaa mennytkään kun muutettiin omilleen ja aloitettiin itsenäistymään pikkuhiljaa.

Kuva vuosien takaa Maaliskuulta 2018 vanhasta kämpästä ja asusta jota ei enää ole olemassa.

Vuosien varrella on tullut kokeiltua

Kaikenlaista ja hommaa on viety eteenpäin aina vähän kerrallaan on tehty mm. ylhäällä näkyvässä kuvassa olevalla asulla nettiin sisältöä, sitten on tehty LSPDFR(poliisi modista jonka saa gta v:hen) videoita Vohkkeli -nimimerkillä ja nykyään esimerkiksi Farming-Simulaattori pelisarjasta tulee tehtyä videoita. Mitä huominen tuo tullessaan sen näkee sitten, yksi mitä on miettinyt niin vois olla hauska kokeilla pelata gta san andreas läpitte ja kerätä kaikki saavutukset siinä samalla sitten, mutta saas nähdä miten käy.

Kuvassa uusi puku joka juuri saapui taloon syyskuussa vuonna 2019.

Mitä tällä koitetaan saavuttaa?

”tee se itsesi takia/haluat pitää hauskaa samalla, koska jos homma ei koskaan lähdekkään nousukiitoon, niin sinä et häviä siinä mitään, mutta jos teet sen vain rahan ja kiitoksen ja kunnian takia ja et saavuta sitä, silloin aikasi oli hukkaan heitettyä” -pewdiepie

On asia mitä kuulen kanssa ihmisten kysyvän minulta aina silloin tällöin, kaikessa yksinkertaisuudessaan, haluan vaan tehdä niitä asioita mitkä minua kiinnostaa ennen kuin on liian myöhäistä, ettei tarvitse jäädä jossittelemaan että harmi kun ei tullut tehtyä sitä tai tota ja jos minä siinä samalla edes yhdelle ihmiselle voin viihdettä tuottaa samalla se on mun mielestäni 100% onnistunut video ja aika hyvin käytetty. Ja ennen kaikkea itsellä on ollut aina törkeän kivaa olla tunnin-pari ”hölmöilevä vuohi” jolla ei tahdo aina kaikki niin luonnistua kuin pitäisi. Suosittelenkin tarkkaan kanssa miettimään ennen kuin lähtee itse tätä tekemään; mikä itseään kiinnostaa, mitä haluan saavuttaa/tavoittaa jne. Jos tavoitteena on taloudellinen hyöty, kiitos ja kunnia niin tämä ei valitettavasti ole paras lähestymis tapa asiaan. Jos taas haluaa vaan yksinkertaisesti tehdä jotain mistä tykkää/saattaisi tykätä, viihdyttää vähän porukkaa siinä samalla ja ei pelkää hikoilua, muitten ihmisten mielipiteitä sinusta (koska tämä harrastus on ja tulee olemaan semmoinen mitä kaikki ei ymmärrä, valitettavasti) Itse mestarin sanoja lainaten ”tee se itsesi takia/haluat pitää hauskaa samalla, koska jos homma ei koskaan lähdekään nousukiitoon, niin sinä et häviä siinä mitään, mutta jos teet sen vain rahan ja kiitoksen ja kunnian takia ja et saavuta sitä, silloin aikasi oli hukkaan heitettyä” -pewdiepie

Kuvausretkellä kuvaamassa videoklippejä videota varten/ottamassa samalla valokuvia elokuisena iltana vuonna 2023.
Aurinko nousemassa vappuna vuonna 2023. -Rakkaudesta lajia kohtaan vaikka herää keskellä yötä että pääsee ottamaan kivoja kuvia 😀

Jätä kommentti

Terve, olen Vohkkeli

Olen 27-vuotias turri harrastaja joka tekee videoita kanavalle @FS-Videoita kanavalle. Tämä sivusto on tehty kanavaa varten, mutta kirjoittelen tänne aina välillä muistakin jutuista/kommeluksista mitä on sattunut tapahtumaan. Mitä tänne tulee;

  • ns. kulissien takana materiaalia
  • jtn irl-juttuja mitä haluan jakaa
  • Farming Simulaattoriin liittyviä artikkeleja ja ohjeita pelin pelaamiseen.

Ollaan yhteyksissä